Toimintaa

Niinkuin Kettumetsän ratsastuskoulun nimestä voi päätellä, talli on ratsastuskoulu. Tunnit ja hoitajat ovat tallin päätoiminta, joten tunteja järjestetän usein, hevosille otetaan hoitajat ja näille järjestetään paljon toimintaa. Kesällä järjestämme myös leirejä, joihin osallistutaan pääsääntöisesti tallin omilla hevosilla.

Tunnit

Tunteja järjestetään aina välillä, toki hoitotarinoissa voi kertoa talutelleensa aloittelijoita vaikka tuntilistassa ei tuntia olisikaan. Tunnit ovat tarinamuotoisia, eli osallistujat kirjoittavat tunnin kulusta tarinan tuntikirjaan ja me sitten lisäilemme pienen arvostelun sinun ja ponin yhteistyöstä. Tunneilla on yleensä aihe ja taso jo valmiina, esimerkiksi estetunti noin 60 senttimetriä, toivomuksia otetaan kuitenkin vastaan. Tunneille saavat osallistua kaikki ellei toisin mainita, toisinaan järjestämme tapahtumia vain hoitajille tai PVR:en jäsenille.
Tunnille osallistuminen tapahtuu yleensä vieraskirjaan tai sähköpostiin (virtuaalinenessi@luukku.com), ja viestissä tulee käydä ilmi tunnin päivä sekä tietoa virtuaali-minästäsi: tasosi (pystytkö pidättelemään Minniä vai pysytkö paremmin Sallin selässä), pituutesi, painosi sekä mahdollisesti myös toivomuksia tuntihevoseksesi.
Tuntitarinat kirjoitetaan tänne.

Tulevat tunnit ja valmennukset:

00.00.0000 - Tunnin aihe - Tunnin taso - 0/4 osallistujaa - vain tallin hevoset

Hoitajat

Jokaiselle tallin hevoselle otetaan hoitaja, joka hoitaa hoitsuaan vähintään kerran kuukaudessa. Hoitajan tehtäviin kuuluu hevosen harjaaminen, karsinan puhdistus, hevosen liikutus ja hoito yleensäkin. Tosin käytössämme ovat tietynlaiset tasot, jotka rajoittavat hoitajien toimimista, mutta jotka toivottavasti kannustavat kirjoittamaan ahkerammin. Halutessaan hoitajat voivat ostaa saamillaan virtuaali€uroillaan tavaroita Mestyn varusteesta, vaikka varusteista emme kuvia lisääkään. Jos hoitaja tahtoo vaihtaa hoidokkia, tavarat pysyvät hänen omistuksessaan, mutta mikäli olet lopettanut hoitamisen ja haluat sittenkin jatkaa, et saa menettämiäsi tavaroita tai rahoja takaisin.
Lue lisää hoitamisesta.

Yksityistoiminta

Majoitamme tiloihimme myös ulkopuolisten henkilöiden hevosia, ja se maksaa sinulle tasan vastaamisen sähköpostiisi kuukausittain lähetettyyn viestiin. Yksityishevosille on karsinoita varattuina 7, joten vielä mahtuu 5 hevosta karsinoihin, pikkuponit voidaan majoittaa myös pihattoon. Jos kiinnostuit, lue lisää täältä.

Kilpalut ja muut

Kilpailuja Kettumetsässä järjestetän harvemmin, mutta kuitenkin järjestetään. Tuntiratsastajat voivat osallistua suosikkihevosellaan tai hoitohevosellaan, yksityisten omistajat omilla hevosillaan tai tallin omalla hevosella ja "ulkopuoliset" omalla tai tallin hevosella.

29.4.2009 / Koulukilpailut / Avoimet kaikille / Tulokset tulleet

Ulkoasun © Veikkalay 2007
Kuvan © Muruzbu